Perustoimeentulotuki siirrettiin Kelalle vuonna 2017 hallinnon ja työnjaon selkeyttämiseksi tilanteessa, jossa kunnissa kamppailtiin sosiaalityöntekijäpulan ja kasvavien kustannuspaineiden kanssa. Siirron tarkoituksena ei ollut puuttua toimeentulotuen myöntämisperusteisiin eikä muuttaa tuen sisältöä, vaan erottaa normitettu ja laskennallinen etuuskäsittely sosiaalityöstä.
Tavoitteena oli rakenne, jossa enemmän harkintaa vaativat ja erityislainsäädännön piiriin kuuluvat tilanteet säilyvät sosiaalihuollon ja sosiaalityön vastuulla, ja sosiaalityön resursseja vapautuu yksilölliseen arvioon, harkintaan ja erityisen tuen tarpeisiin.
Kelassa perustoimeentulotukea käsittelevät etuuskäsittelijät. He eivät ole sosiaalityön ammattilaisia, eikä heidän tehtävänsä ole tehdä sosiaalihuollon kokonaisarvioita, vaan soveltaa yleislakia ja etuusohjeita. On tärkeää muistaa, että toimeentulotuki kokonaisuutena kuuluu sosiaalihuoltoon ja on siten tosiasiallisesti hyvinvointialueiden vastuulla. Kela ei toteuta sosiaalihuoltoa, vaan hoitaa vain yhden osan tästä kokonaisuudesta, eikä koskaan ole viimesijainen toimija silloin, kun ihmisen välttämätön toimeentulo on vaarassa.
Perustoimeentulotuen Kela-siirtoa valmisteltaessa korostettiin yhteistyötä ja vuoropuhelua Kelan ja sosiaalihuollon välillä. Lähtökohtana oli ajatus rakenteesta, jossa Kela ja sosiaalihuolto tekevät tiiviistä, pysyvää yhteistyötä, ja jossa tulkintaongelmat ja rajapinnat ratkaistaan yhdessä. Sosiaalihuollon asiantuntemus erityislainsäädännöstä nähtiin keskeisenä edellytyksenä siirron onnistumiselle. Nykyinen kehitys, jossa perustoimeentulotuen linjaukset syntyvät Kelan sisäisinä ohjeina ilman ennakoivaa vuoropuhelua sosiaalihuollon kanssa, poikkeaa olennaisesti siitä, mitä siirrolla alun perin tavoiteltiin.
Vuosien varrella Kelan toimintaa ovat ohjanneet yhä vahvemmin päivittyvät sisäiset ohjeet, jotka tulevat sosiaalihuollon tietoon usein vasta siinä vaiheessa, kun niitä aletaan soveltaa käytännössä. Viimeisimpänä keskustelua ovat herättäneet lastensuojelun jälkihuoltonuorten toimeentulotukea koskevat linjaukset. Aiemmasta poiketen Kela on alkanut tulkita jälkihuollon itsenäistymisvarat tuloksi, ja vaatia lastensuojelun jälkihuollossa olevalta nuorelta opintolainan nostoa toimeentulotuen ehtona.
Nähtävissä on vähittäinen mutta merkittävä vallansiirto: sosiaalityölle kuuluvaa harkintaa ja erityisryhmien suojaa määritellään yhä useammin Kelan sisäisten tulkintojen kautta ja erityislakien suoja liukenee yleislakien mekaaniseksi tulkinnaksi.
Hyvinvointialueilla kipuillaan yhä useammin Kelan linjausten kanssa. Tässä tilanteessa sosiaalityön on tärkeää tunnistaa oma asemansa: Kelan tulkinnat ja sisäiset ohjeet eivät muuta voimassa olevaa lainsäädäntöä eivätkä syrjäytä sosiaalihuollon erityisasemaa sosiaalihuoltoa ohjaavien lakien tulkitsijana.
Sosiaalihuollolle kuuluu myös arvio siitä, turvaako Kelan linjaus yksittäisessä tilanteessa henkilön välttämättömän toimeentulon ja erityislainsäädännön mukaisen suojan.
Viimesijainen vastuu toimeentulon turvaamisesta on hyvinvointialueilla ja sosiaalihuollolla.