Käynnissä olevat sote-säästöt ja valmisteilla olevat sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain uudistukset ovat muuttamassa sosiaalityötä enemmän kuin ehkä halutaan myöntää. Kyse ei ole vain hallinnollisista kevennyksistä tai työnjaon tarkistamisesta, vaan siitä, kenelle yhteiskunnassa kuuluu valta arvioida, päättää ja kantaa vastuu kaikkein haavoittuvimmista tilanteista.
Uudistuksissa punnitaan, tunnustaako yhteiskunta jatkossakin ihmisellä olevan oikeuden tulla autetuksi ainutkertaisessa elämäntilanteessaan riippumatta siitä, sopiiko tilanne etuus- ja palvelujärjestelmän rakenteisiin.
Sosiaalityö ei ole hallinnon sivutuote eikä palveluprosessi muiden joukossa. Se on yhteiskunnan itse itselleen asettama vastavoima: rakenteellinen mekanismi, jonka tehtävänä on nähdä, missä järjestelmä tuottaa epäoikeudenmukaisuutta, kohtuutonta vallankäyttöä ja perusoikeuksien kaventumista.
Juuri siksi on merkittävää, oireellista ja peruuttamattomalla tavalla vaarallista, että tämä vastavoima ollaan nyt järjestelmällisesti purkamassa.
Sote-säästöt, kirjaamisvelvoitteiden keventäminen, päätöksenteon siirtäminen “organisaatiolle”, omatyöntekijävastuun hämärtäminen sekä samaan aikaan valmisteltavat sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain uudistukset eivät ole irrallisia toimia. Ne muodostavat yhtenäisen suunnan: vallan siirtymisen yksilöllisestä, juridiseen ja eettiseen harkintaan perustuvasta sosiaalityöstä järjestelmälle, prosesseille ja yleisille ohjeille.
Tätä kutsutaan “vastuun keventämiseksi”. Todellisuudessa kyse on harkinnan poistamisesta.
Kun sosiaalityöntekijä ei enää tee päätöksiä, ei kanna näkyvää virkavastuuta eikä dokumentoi yksilöllistä arviointia, sosiaalityö lakkaa olemasta yhteiskuntakriittinen ammatti. Siitä tulee valmistelutyötä, jonka tehtävä on sovittaa ihminen järjestelmään, ei järjestelmää ihmiseen.
Samalla katoaa asiakkaan keskeinen oikeus: oikeus tulla yksilöllisesti arvioiduksi. Lomake, malli tai aiempi arvio ei ole yksilöllinen harkinta. Se on hallinnollinen suodatin.
Vaarallisinta tässä kehityksessä on vastuun hämärtyminen. Kun päätökset ovat “yhteisiä”, vastuu on lopulta ei-kenelläkään. Kun jokin menee pieleen, yksittäinen työntekijä jää näkyviin, mutta järjestelmä pysyy koskemattomana.
Sosiaalityön heikentäminen ei ole tekninen uudistus. Se on poliittinen valinta siitä, kenen ääni saa kuulua, ja kenen oikeudet ovat neuvoteltavissa.
Kaisa Huttunen
Sosiaalityöntekijäin liiton puheenjohtaja
Kiitos kannanotosta. Juuri näin tässä on käymässä. Asiakkaat tavallaan jäävät sosiaalityöntekijän käsiin, kun ei ratkaisuja löydy esim. palveluasumisen tarpeisiin. Jos sattuu jotain ikävää, vastuullinen on vastuusosiaalityöntekijä, ei järjestelmä.