Pohteen terveyssosiaalityön alasajo on herättänyt laajaa huolta ja kritiikkiä.
Terveyssosiaalityöstä lakkautettiin vuonna 2024 yhteensä 23 vakanssia. Toisaalle siirrettiin pitkäaikaisia erityisosaajia, jotka pitivät hallussaan sairaalasosiaalityön kompleksista kenttää. Vuonna 2026 terveyssosiaalityön alasajo käytännössä viimeisteltiin poistamalla psykiatrian tiimien osaksi jääneet sosiaalityöntekijät.
Ammattijärjestöt ovat varoittaneet tilanteiden vakavasta kriisiytymisestä ja sairastuneiden ihmisten avunsaannin vaarantumisesta.
Heli Tiirola, Anna Metteri ja Miia Kontro kirjoittavat Kalevassa (5.11.2026) terveyssosiaalityön alasajon olevan vakava yhteiskunnallinen kysymys ja hyvinvointivaltion periaatteet haastava muutos.
Pohteen perhe- ja sosiaalipalveluiden sekä OYS-psykiatrian toimialuejohtaja Leena Mämmi-Laukka (Kaleva 1.11.2026) kiistää, etteivät potilaat jatkossa saisi sosiaalityöntekijän tukea terveydenhuollossa, ja vetoaa terveydenhuollon ja sosiaalityön yhteistyön jatkumiseen.
Terveyssosiaalityössä kyse ei kuitenkaan ole ollut yhteistyöstä, vaan sosiaalityön liittämisestä osaksi sairaalan arkea.
Kun vanhempi kuulee lapsensa vakavasta sairastumisesta, elämä ei odota. Mitä sanon työnantajalle? Saanko jäädä kotiin? Voidaanko minut irtisanoa? Millä tulemme toimeen? Korvaako vakuutus mitään? Kuka huolehtii muista lapsista? Miten lapsen koulunkäynti järjestyy? Kuka hoitaa lemmikkieläimet? Onko muita samassa tilanteessa? Entä jos en jaksa? Keneltä pyydän apua?
Nämä kysymykset syntyvät sairaalassa, siinä hetkessä, jolloin perheen elämä muuttuu. Ne eivät odota seuraavaa vapaata aikaa sosiaalitoimistoon. Sairaalan sosiaalityöntekijä on ollut siellä, missä häntä tarvitaan, silloin kun häntä tarvitaan.
Pohteen terveyssosiaalityöntekijät ovat osallistuneet jopa 11 000 potilaan hoitoon vuodessa (Lääkärilehti 23.9.2025).
Nyt viimeisteltävät muutokset eivät ole asiakkaan näkökulmasta ainoastaan harmillisia, vaan perustavanlaatuisen vakavia.
Vielä vakavampaa on tämä:
Tilanteessa, joka vaarantaa jo ennestään heikossa asemassa olevien ihmisten oikeuksien toteutumisen ja osuu siten sosiaalityön ydin- ja perustehtävään, asiakkaiden oikeuksien puolustamiseen, työntekijät ovat hiljaa.
Lääkärilehden artikkelissa (2.11.2026) toimittaja kommentoi:
”Lääkärilehti yritti tavoittaa psykiatreja kommentoimaan asiaa, mutta lehdelle vastattiin, että heitä on ohjeistettu keskittämään kommentoinnit ylemmälle esihenkilötasolle.”
Kalevan artikkelissa (1.11.2026) ”Pohteen sosiaalityöntekijät eivät – – olleet halukkaita kommentoimaan asiaa omalla nimellään.”
Myös Sosiaalityöntekijäin liitto yritti löytää työntekijöitä haastateltaviksi ja sai tietoonsa, että heitä oli ohjattu olemaan ottamatta kantaa asiaan.
Hyvinvointialue, jonka peruslogiikkana on lyhytnäköinen säästö (”Hyvinvointialueiden säästämisen logiikka”), toteuttaa agendaansa voimallisesti. Koska säästölogiikka on usein räikeässä ristiriidassa paitsi sen julkilausuttujen tavoitteiden, ennen muuta asiakkaan oikeuksien kanssa, se herättää työntekijöissä perusteltua kritiikkiä ja syviä eettisiä ristiriitoja.
Kun säästämisestä tulee toiminnan itseisarvo, asiakkaiden oikeuksia puolustavista työntekijöistä tulee järjestelmälle ongelma.
Työntekijöiden vaientaminen tapahtuu yhtäältä vetoamalla epäselviin säännöstöihin, kuten lojaliteettivelvoitteeseen, toisaalta monimuotoisten vastatoimien ja painostuksen kautta. Koska hyvinvointialueiden perustamisen myötä niistä tuli myös alueellisia työnantajamonopoleja, on yksittäisen totuudenpuhujan asema monella tavalla heikko.
Pohteen sosiaalityöntekijä ja varapääluottamusedustaja Harri Ojanperä on tuonut julkisuuteen sosiaali- ja kriisipäivystyksen asiakasturvallisuuden vaarantavia epäkohtia.
Ojanperä on tämän seurauksena saanut työnantajalta kolme kirjallista varoitusta. Varoitusten perusteina on käytetty muun muassa hänen julkisia kirjoituksiaan aiheesta. Lisäksi hänet on siirretty erilleen muusta työyhteisöstä, ja lopulta määrätty siirtymään toisiin tehtäviin.
Ojanperän tapaus havainnollistaa, miten työnantajan toimintaa ja asiakasturvallisuuden vaarantumista koskevan kritiikin esittäminen johtaa paitsi työntekijään kohdistuvien kurinpidollisten toimenpiteiden sarjaan, myös sosiaalisen aseman heikentymiseen työyhteisössä.
Samalla se tekee näkyväksi vaientamisen systeemisen vaikutuksen: työnantajan ei tarvitse kohdistaa vastatoimia jokaiseen kriittiseen työntekijään, sillä yhden työntekijän kohtelu välittää koko työyhteisölle viestin siitä, mitä epäkohtien esiin nostamisesta voi seurata.
Ongelman tekee erityisen vakavaksi vuonna 2024 voimaan tullut valvontalaki, joka vahvisti hyvinvointialueiden omavalvonnan ensisijaisuutta. Valvontaviranomainen voi ohjata ilmoitetut epäkohdat hyvinvointialueen itsensä selvitettäviksi.
Näin järjestelmässä, jossa työntekijöiden kriittisiä ääniä vaiennetaan, vastuu epäkohtien selvittämisestä palautuu sille, jonka toimintaa pitäisi valvoa.
Vallankäyttäjästä tulee oman vallankäyttönsä valvoja.
Hyvinvointialueen johto, jonka toiminnan pontimena on oman asemansa varmistaminen, hallitsee paitsi yhteiskunnallista rahanjakoa myös sen ympärillä käytävää julkista keskustelua.
Kuka valvoo julkisen vallan käyttöä silloin, kun vallankäyttäjä kykenee vaientamaan ne, joilla on eniten tietoa sen seurauksista?
Ojanperän tapaukseen ja sen etenemiseen voi perehtyä tarkemmin hänen LinkedIn– ja YouTube-kanavillaan, joilla hän julkaisee ajantasaista tietoa tapahtumista.
Kaisa Huttunen, puheenjohtaja
